


Yrittäjyyttä yhteisön asialla
Riverå Magazinen numerossa 1/2022 Jutta Suutari-Hoikkala puhuu yrittäjäsuvussa kasvamisesta, uudenlaisista tavoista ymmärtää liiketoimintaa sesonkitaloudeksi mielletyssä ympäristössä, sekä siitä, millaista on olla kotkalainen suomenruotsalainen Porvoossa. Juli Sparfvénin kirjoittamassa ja Annika Blåfieldin kuvaamassa jutussa ruoditaan kivijalan tulevaisuutta kansainvälistyvän kuluttajakäyttäytymisen aikakaudella sekä unohtumattoman paikalliskokemuksen aineksia.
-Jutta Suutari-Hoikkala



KUKKIA, OLIIVIÖLJYÄ, SAIPPUAA
Jutta Suutari-Hoikkalan Finform ei ole pelkästään sisustuskauppa, vaan pohjoismaisen kauniin arjen ylistys keskellä tulevaisuuden Porvoota.
Konseptimyymälä Finformin ovi Jokikadulla käy. On sateinen aamupäivä, ja sisään astelee tanskalainen Jonas Nielsen. Sateen piiskaamien ikkunoiden takana pilkottaa Porvoon Paahtimon tiilinen fasadi.
Lakrids by Bülowin Suomen-agentti ja liikkeen omistaja Jutta Suutari-Hoikkala tervehtivät toisiaan tuttavallisesti ja vaihtavat kuulumisia ruotsiksi. Suutari-Hoikkala seisoskelee tiskin kupeessa ja siemailee kahvia House of Rymin sirosta kupista. Jopa kurakelillä jokirannan pieni empire-huoneisto onnistuu henkimään ajatonta harmoniaa.
Nielsenin elekieli ja rentoutunut olemus kertovat, ettei vierailu ole ensimmäinen. Silti hän vaikuttaa aidosti ilahtuneelta voidessaan pysähtyä hetkeksi aistimaan tunnelmaa porvoolaisessa skandinaavisen designin keitaassa.
”Kun Lakrids aloitti, esikuviamme olivat Arne Jacobsen ja Bang & Olufsen”, Nielsen kertaa samalla, kun ravistelee pisaroita takistaan. ”Halusimme tuoda designin lakritsiin. Jos katsot pakkauksiamme, kaikki niissä on mittasuhteessa 7:2.”
Toden totta. Kuten kaikissa muissakin hallitun hintaisissa ylellisyystuotteissa, joita Suutari-Hoikkala myy liikkeessään, Lakridsin luksuskaramellirasioissa estetiikka kohtaa jokapäiväisen ja kaunis muotokieli tarkoituksenmukaisen.
”En haluaisi vertailla Suomea ja Tanskaa”, Nielsen jatkaa, ”mutta kuusi vuotta sitten oli vaikea löytää Lakridsille yhteistyökumppania Suomesta. Isoin ero Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä on se, että täällä designia — vaikkapa Iittalaa — voi ostaa myös supermarketista. Oman tuotteemme kohdalla halusimme välttää sen. Etsimme kumppanilta laatua ja tarkkaa visiota. Jutan konsepti oli täsmälleen se, mitä halusimme.”
Lue koko juttu (Riverå Magazine 1/2022, ss. 25-33): riveramagazine.fi.
Teksti ja kuvat Riverå Magazinen luvalla.






RIVERÅ
SLOW LOCAL URBAN MAGAZINE
Riverå on porvoolainen kaupunkikulttuurin aikakausilehti ja glokalismin äänenkannattaja, jonka ensimmäinen numero ilmestyi maaliskuussa 2022. Se keskittyy pitkän formaatin paikallisjournalismiin ja feature-sisältöihin tuoden yhteen kaupunki-ja aikakausilehden piirteitä. Riverån ensimmäisen numeron teemana on Tulevaisuuden Porvoo. Valikoidut Riverå-sisällöt ovat saatavilla verkossa kesäkuusta 2022 lukien osoitteessa riveramagazine.fi.